Suomi – kotihoidon mallimaa

Suomi on monissa tutkimuksissa ja kyselyissä maailman paras maa, ainakin olemme hyvin monesti aivan kärkiporukassa. Vanhusten hoivan ja kotihoidon yhteydessä kuulee usein tehdyistä reissuista ulkomaille: Ruotsiin, Tanskaan, Hollantiin, Englantiin ja Amerikkaan tai Aasiaan saakka. Vähemmälle ovat jääneet ulkomaalaisten ryhmien ja valtuuskuntien tutustumisvierailut suomalaiseen kotihoitoon.
Suomalaisessa keskustelussa kotihoidosta on piirtynyt kriisitynyt kuva, varmasti osin syystäkin.

Suomessa kohut, otsikot ja uutiset alkavat jo vaikuttaa siihen, miten haluttavana työpaikkana kotihoitoa pidetään. Resurssoinnin, työvuorosuunnittelun ja reitityksen päivänpolttavien ongelmien taustalla on kuitenkin erittäin hyvä perusajatus: Suomessa kotihoidossa tekevät töitä ammattilaiset. Lisäksi täällä yksi työ riittää, sillä siitä saa vertailukelpoista kuukausipalkkaa ja muut työhön liittyvät edut. Työssäjaksaminen ei ole työntekijän harteilla. Työhön vaaditaan kunnon koulutus ja työssä ollessa saa tarvittaessa täydennyskoulutusta.

Ulkomailta otetaan usein esimerkkejä, joista olisi tarkoitus ottaa mallia valinnanvapauden järjestämiseen. Asiakkaan vapaus valita on osaltaan johtanut todella rajuihin ruuhkahuippuihin aamuisin ja iltaisin. Kuka haluaisi ottaa vastaan hoivaa vähänkään huonoon aikaan, varsinkin jos kysytään ja annetaan valita. Koska ruuhkapiikkeihin on vastattu, myös kotihoidon työntekijöiden määrä on kasvanut rajusti. Samalla se on johtanut siihen, että palveluista perittäviä maksuja on jakamassa niin paljon työntekijöitä, että juuri kukaan ei pysty sillä elättämään itseään tai perhettään. Ei ainakaan, jos tyytyisi tekemään työnsä yhtenäisessä pätkässä tai työvuorossa päivän aikana. Usein valinnanvapauden mallimaissa kotihoidossa maksetaan palkkaa pääasiassa vain palveluajasta sekä matka-ajoista. Kaiken tämän seurauksena kotihoito ei pysty kehittymään ammattimaiseksi ja työntekijät vaihtuvat hurjaan tahtiin. Työnantajille tämä on iso ongelma. Palvelun laadun ja hoidon jatkuvuuden takaaminen on tällaisessa tilanteessa vaikeaa. Lopulta tämä on tietenkin ennen kaikkea myös kotihoidon asiakkaiden ongelma.

Monet ulkomaiset kotihoidon toimijat ovatkin valinneet päämääräkseen kovin suomalaiselta tuntuvan asian: ne hoitajat, jotka haluavat tehdä täysiä päiviä, saavat myös sellaisia. Tämä tietysti tarkoittaa suuria muutoksia sekä rekrytoinnissa että työvuoro- ja reittisuunnittelussa. Kilpailu alalla on kovaa, eikä työntekijöiden toiveita toteuteta suinkaan yleisestä hyväntahtoisuudesta. R2-optimointiohjelmalla nimittäin on voitu osoittaa, että kun hoitajien tulonmuodostus ei olekaan enää kiinni vain toteutuneesta palveluajasta, vaan heille aletaan maksaa palkkaa yhä enemmän työvuorojen mukaan, se on kannattavampaa myös työnantajalle. Uusien asiakkuuksien saaminen helpottuu huomattavasti, kun hoitajien ei tarvitse pelätä enää tulojensa puolesta. He uskaltavat päästää irti omista, ajan saatossa muodostuneista reiteistä ja tottumuksista, jotka yhteen laitettuna eivät muodostaneet parasta mahdollista kokonaisuutta.

Tärkeänä asiana – tavallaan sivutuotteena – mallimaiden kotihoito ammattimaistuu ja lähestyy vauhdilla suomalaisia hyviä käytäntöjä.