Roosendaalin kotihoito uuden edessä

Hollantia pidetään usein suomalaisessa keskustelussa hoivan mallimaana. Kotihoito on nyt uuden edessä. Tämän vuoden alusta rahoitus muutettiin yksikanavaiseksi. Kotihoito siirtyi kuntien vastuulle ja samalla rahoitusta leikattiin 25% ja ylikin. Toimintaa on siis pakko tehostaa – tai karsia.

Lähtökohtaisesti Hollannin välittömän asiakasajan prosenttiluvut ovat sellaisia, joista Suomessa voi vain haaveilla. Yli 70% oli tavallinen lukema. Nyt sekään ei riitä, asiakkaallemme sen pitää olla yli 80%. Tämä on kuitenkin mahdollista R2 Optimoinnin avulla.

Iso osa huimasta luvusta tulee siitä, että työvuorot ovat pääasiassa 5 tunnin pituisia. Parempi tehokkuus tuli automatisoidusta suunnittelusta, tiimirakenteen muutoksesta ja ammattiryhmien, siis suomennettuna lähihoitajien ja sairaanhoitajien paremmasta yhteistyöstä. R2 Optimointi on itsessään neutraali työkalu, se tuottaa aina parhaan mahdollisen tuloksen niissä rajoissa, jotka sille annetaan. Hollannissa aikaikkunat ovat tiukat ja työajat joustavat.