Kilpailukykysopimuksen vaikutukset työvoimanhallintaan

Kilpailukykysopimus kasvattaa mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen ja esimerkiksi työaikapankin käyttöön. Lisäksi työajan pidennys vaikuttaa toteutustavasta riippuen useaan työvoimanhallinnan osa-alueeseen.

Työntekijöiden työaika kokoaikatyössä pitenee keskimäärin 24 tuntia vuoden 2017 alusta. Työajanpidennys toteutetaan liitosta riippuen joko vuorokausityön pidennyksenä tai kokonaisina työpäivinä esimerkiksi arkipyhinä työskentelemällä. Työajanpidennys vaikuttaa myös esimerkiksi viikkoylityörajoihin, joten koko työvoimanhallinnan prosessia työvuorosuunnittelusta palkkalajitulkintaan kannattaa tarkastella uuden sopimuksen valossa.

Paikallisen sopimisen laajentaminen sisältää useita eri kohtia. Sopimuksen työaikapankkien käyttöä koskeva kohta on otettu mukaan noin kolmannekseen työehtosopimusratkaisuista. Työaikapankit ovat erinomainen työkalu tasata vaihtelevaa kuormitusta joustavasti työntekijöiden kesken. Työaikapankin käyttöönotossa erityistä huomiota kannattaa kiinnittää työajanseurantaan yleisesti ja saldoseurantaan erityisesti. Jotta työaikapankkiin kertyneet tunnit tulevat tehokkaaseen käyttöön on myös työvuorosuunnitteluun kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota.