Blogi

Kuukausi: huhtikuu 2013

Logistiikan toimintamallit ovat murroksessa – kuinka voi pärjätä kilpailussa?

24.04.2013 Logistiikka

Kansainvälinen Logistics13 tapahtuma järjestettiin Helsingissä 9.4.2013. Tänä vuonna messuilla kuultiin Procompin asiantuntijana professori Olli Bräysyn puheenvuoro, jossa pohdittiin muun muassa sitä, millaisia keinoja alan toimijat tarvitsevat oman kilpailukykynsä ylläpitämiseksi. Alan tulevaisuus on riippuvainen monista muuttujista Kilpailukyvyn säilyttäminen logistiikan alalla riippuu siitä, kuinka hyvin alan toimijat kykenevät ratkaisemaan niin taloudellisten tekijöiden kuin ympäristötekijöiden tuomat haasteet. Euron …

Lue kirjoitus

Henkilöliikenteen kehittämiseen tarvitaan iso remontti

17.04.2013 Logistiikka

Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän selvityksen mukaan kuntien henkilöliikenteen kustannukset on saatava kuriin ja sitä varten tarvitaan iso rakenteellinen remontti.  Ministeriön asettama selvitysmies Juhani Paananen luovutti raporttinsa ministeri Merja Kyllöselle 10. huhtikuuta 2013. Tavoitteena turvata peruspalvelutaso ja säästää kustannuksissa Kuljetuspalveluiden tuottaminen on Suomen kunnille valtavan suuri vuosittainen menoerä. Liikenne- ja viestintäministeriön (10.4.2013) julkaiseman tiedotteen mukaan valtion …

Lue kirjoitus

Optimointi, kotihoidon investoinnit ja niiden kannattavuuden perusteleminen

05.04.2013 Kotihoito

Kuten tiedämme, lääkkeen ja myrkyn ero on annostuksessa. Luonnossa optimi tarkoittaa ”juuri sopivasti”, ei liikaa eikä liian vähän. Hyvä kotihoidon optimointi perustuu aina asiakkaiden eli kuntalaisten henkilökohtaisiin hoito- ja palvelusuunnitelmiin. Laadukkaan optimointiohjelman avulla hoito- ja palvelusuunnitelmista voidaan laskea ihanteellinen, määrältään ja osaamiseltaan juuri sopiva henkilöstö palvelemaan kuntalaisia. Tavoitteena kasvattaa työn tuottavuutta Se, mitä pidetään sopivana …

Lue kirjoitus
1 / 1