Blogi

Kuukausi: lokakuu 2012

Työajanhallintaohjelmisto – keino säästää työvoimakustannuksissa

31.10.2012 Työvoimanhallinta

Ylityötunnit ja lisähenkilöstön käyttö lisäävät aina työvoimakustannusten määrää. Työajanhallinta-ohjelmiston avulla pystytään varmistamaan se, että työaika suunnitellaan ja toteutetaan työntekijöille mielekkäästi, mutta kuitenkin ilman turhia kustannuksia työnantajalle. Tavoitteena saada työn kustannukset ja tuotot tasapainoon Tehokkaasti käytetty työaika pohjautuu aina perusteltuun tietoon siitä, milloin henkilökuntaa oikeasti tarvitaan paikalle enemmän ja milloin pärjätään vähemmällä. Ylityötuntien teettäminen tai lisähenkilöstön palkkaaminen …

Lue kirjoitus

Koulukyydit – mikä avuksi kustannusten hallintaan?

25.10.2012 Logistiikka

Perusopetuslain mukaan oppilaille, joiden koulumatka on yli viisi kilometriä, on järjestettävä ilmainen koulukyyditys. Pienille oppilaille tärkeä ja ilmainen kyyti ei kuitenkaan ole kunnalle ilmainen. Mistä siis löytyy kunnille apua koulukyydityksistä aiheutuvien kustannusten hallintaan? Haasteet koulukuljetusten toteutuksessa Koulukuljetusten suunnittelupaletti pitää sisällään monia muuttuvia tekijöitä. Niissä pitäisi pystyä huomioimaan koulujen alkamis- ja päättymisajat, laissa säädetyt kyydissäolo- ja …

Lue kirjoitus

Henkilöstöresurssien ja työajan optimointi

24.10.2012 Työvoimanhallinta

Henkilöstöresurssien kokonaisvaltaisen hallinnan yksi kulmakivistä on työajan oikeanlainen ja tehokas hyödyntäminen. Parhain mahdollinen toteutustapa työajalle löytyy optimoinnin avulla. Työajan optimointi Työajan käyttö voidaan järjestää ja kohdentaa tehtävien ja työntekijöiden suhteessa lukemattomin eri tavoin. Hyvin usein vaihtoehtoja työajan toteutumiselle on niin paljon, että niistä parhaimman valitseminen on sula mahdottomuus pelkän kynän ja paperin avulla. Tällöin löytyy …

Lue kirjoitus

Saisitko työaikatarkastajalta ruusuja vai risuja?

11.10.2012 Työvoimanhallinta

Jos työaikatarkastaja tulisi käymään työpaikallasi, saisitko häneltä kiitosta hyvin toteutetusta työajasta vai kehitysehdotuksia jatkon varalle? Työnantaja vastaa työolojen turvallisuudesta Työnantaja on työturvallisuuslain mukaan velvollinen huolehtimaan työntekijöidensä työturvallisuudesta ja -terveydestä. Koska työaika on yksi merkittävimmistä työoloihin vaikuttavista tekijöistä, on työnantajan tehtävä varmistaa työajan lainmukainen sekä työntekijöiden terveyttä ylläpitävä toteutus. Todellisuus on kuitenkin aina tarua ihmeellisempää. Toisinaan …

Lue kirjoitus

Koulukuljetusten haasteet esillä mediassa

03.10.2012 Logistiikka

Koulukuljetusten suunnitteluun liittyvät ongelmat vaivaavat lähes kaikkia suomalaisia kuntia. Tästä kertoo sekin, että viime aikoina koulukuljetuksista on uutisoitu useampaan otteeseen eri medioissa. Tässä teille muutamia esimerkkejä siitä, millaisten haasteiden kanssa suomalaiset kunnat kamppailevat koulukuljetusten osalta. Valtion tuen loppuminen aiheuttaa lisäkustannuksia Valtion koulukuljetuksiin antamien tukien loppuminen on tuonut lisäkuluja pienille kunnille. Esimerkiksi Suonenjoen kaupungille on tullut …

Lue kirjoitus

Haasteet HoReCa-alan työvuorosuunnittelussa

03.10.2012 Työvoimanhallinta

Hotelli-, ravintola- ja catering-alojen voi sanoa olevan haastavimpia työvuorosuunnittelun kohteita. Mitkä seikat tekevät alan työvuorosuunnittelusta niin haasteellista? Työvuorosuunnittelussa on lukuisia huomioitavia asioita HoReCa -alalla työvuorojen suunnittelupaletti pitää sisällään hyvin monia eri tekijöitä. Koska nämä alat tyypillisesti pyörivät vuoro- sekä vuokratyön avulla, on työvuorosuunnittelijoiden otettava huomioon paitsi monenkirjavat työaikaan liittyvät lakipykälät, myös monien eri työehtosopimusten antamat …

Lue kirjoitus
1 / 1